Matt. 28:16–20
Kaikki yksitoista opetuslasta lähtivät Galileaan ja nousivat vuorelle, minne Jeesus oli käskenyt heidän mennä. Kun he näkivät hänet, he kumarsivat häntä, joskin muutamat epäilivät. Jeesus tuli heidän luokseen ja puhui heille näin: ”Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä. Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni: kastakaa heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ja opettakaa heitä noudattamaan kaikkea, mitä minä olen käskenyt teidän noudattaa. Ja katso, minä olen teidän kanssanne kaikki päivät maailman loppuun asti.”
Kuten useimmiten, kun saarnavuoroni alkaa lähestyä, alan huomaamaan omassa arjessani tapauksia, sekä tapaan ihmisiä, joiden kohtaaminen auttaa minua valmistautumaan paremmin. Niin siis kävi myös nyt.
Tässä menneinä viikkoina olen miettinyt paljon kasvatuksen antamia malleja omassa elämässäni, ja sitä kautta myös lasteni elämässä. Monesti huomaan harmissani, että en ole onnistunut välittämään toiminnallani ja sanoillani sitä mallia, jota toivoisin lasteni toteuttavan omassa elämässään. Kyse on pienistä jutuista. Täytyykö minun oikeasti aina uudestaan muistuttaa lapsiani siitä, että aina ei aleta leikkaamaan kurkkuviipaleita avaamattomasta kurkusta, kun jääkaapissa on jo pari kurkunpätkää, josta voisi leivälle veistellä viipaleita. Harmistun, sillä kyseessä on ruoantuhlaus ja rahanmeno. Ja pienet teot kertovat myös laajemmasta arvomaailmasta, jonka merkitystä en ole selvästikään osannut tarpeeksi selkeästi toiminnallani mallintaa tai vaihtoehtoisesti sanoittaa.
Tällä viikolla kodin perinnöstä keskusteltiin myös eräiden omaisten kanssa, joiden vanhan isän hautajaisia suunniteltiin. Tähän saarnaani sain luvan käyttää näitä muistoja. Isä oli ollut aina tarkka monellakin tapaa, ja myös talouden asioissa. Hän ja kalasti aina mielellään ruokaa perheelle, ja myi kalaa muillekin, oman työn ohella. Kalastusinnon takia lsän loma oli aina keväällä, jolloin oli hyvä pyynti. Vaimo olikin harmitellut joskus sitä, ettei sitten lomien eriaikaisuuden takia päästy lomareissulle, mutta vainajan lapset kertoivat nuorena ihmetelleensä äidin purnausta, koska eivät edes kaivanneet lomareissuja. Isän kanssa kalastelu ja kavereiden seurassa kirmaaminen pihoilla kuumina kesäpäivinä oli parasta; itse elämä kodin piirissä oli mahtava seikkailu. Poika kertoi koskettavan muiston muistotilaisuudessa eräästä pilkkireissusta. Poika oli silloin pieni. ”Kun isän kanssa asteltiin kevättalven jäillä, minua alkoi pelottaa kulkea jäällä. Kestäisikö se? Isä meni edellä ja sanoi: "poika, ei hätää, seuraa jalanjälkiäni.”
Isän jalanjäljissä olikin sitten tultu eri tavoin läpi elämän, ja se tuntui oikealta, turvalliselta ja hyvältä. Kuinka paljon hyvää poika kokikaan saaneensa isältään, elämän matkalle rakennukseksi ja kasvamisen tueksi.
Tällä pitkällä johdannolla pääsen Jeesuksen opetukseen vuorella, josta kuulimme päivän evankeliumissa. Kyse on perinnöstä, jonka Jeesus antoi kallisarvoisena lahjana eteenpäin. Ensin apostoleille kuten Pietarille ja muille opetuslapsille, ja heidän uskollisen palvelunsa hedelmien kautta usko siirtyi muille, jotka taas kertoivat, opettivat, kastoivat. Näin usko on siirtynyt eteenpäin aina seuraaville sukupolville ja aina uusille ihmisille, joista on tullut Jumalan lapsia, opetuslapsia. Asioiden ilmoittamisessa tulee aina ottaa huomioon sen vaikuttavuus. Jeesus ilmoitti tärkeän tehtävän-siis tämän lähetyskäskyn-vuorella. Vuoret ovat toimineet muulloinkin Jumalan sanan ilmoittamisen ja pyhien hetkien paikkoina. Hoorebin vuorella tulivat Moosekselle 10 käskyä, vuorella rukoiltiin, ja kirkastusvuorella Jeesus kohtasi muinaisen ajan Pyhät miehet, Aabrahamin, Elian ja Mooseksen.
Vuori oli paikka, joka sai opetuslapset vajoamaan polvilleen Jeesuksen eteen, ja kieltämättä kyseessä oli vaikuttava paikka ja heidän edessään ylösnoussut mestari, mutta teksti kertoo meille myös epäilyksestä. Tarkkaan ei sanota, tuliko epäilys heiltä, jotka kumartuivat Jeesuksen eteen vai muilta. Ensimmäinen tulkinta on kuitenkin todennäköisempi eksegeetikkojen mukaan. Minustakin se on. Uskoon kuuluu nimittäin aina kahtiajakoa. Epäilystä siitä, onko tämä ylipäänsä totta? Tuhlaanko tässä vain aikaa, vai voiko tämä tehtävä olla jotakin myös minulle? Jeesus uskoi ja luotti näihin ihmisiin, vaikka tiesi heidän myös epäilevän ja välillä epäonnistuvankin. En ollut aiemmin huomannut tässä tutussa Raamatunkohdassa epäilyksen elementtiä ja tämä puhutteli minua juuri tässä elämäntilanteessa. Jeesus toimi niinkuin vanhemmat. Ei koskaan voi olla varma, miten lapsi toteuttaa saamaansa perintöä. Merkitystä kuitenkin on, että perintö annetaan. Arkipäiväiset pienet valinnat ovat tärkeitä kasvatuksessa ja kaikessa elämässä. Toivon itsekin, että minunkin äitinä olemisestani jäisi jotain niin mieleenpainuvaa kerrottavaksi eteenpäin jälkipolville, kuin mitä kuulin vanhan isän muistotilaisuudessa. Että se rakkaus, jota lapsiani kohtaan tunnen, olisi heidän turvaanaan. Olisi mukavaa, jos seurassani he olisivat kokeneet hyväksyntää ja rakkautta juuri sellaisena kuin ovat, ja että he kokisivat saaneensa aina apua ja tukea kun ovat sitä tarvinneet. Vielä tietenkin toivon, että he ottaisivat vastaan kallisarvoisimman: uskon aarteen ja omistaisivat sen. Joka tapauksessa tiedän uskon näkymisen arjessa ja elämässä, olevan suureksi siunaukseksi lapsillenikin, mitä teitä he sitten ikinä valitsevatkaan kulkea.
Jeesus tahtoo meidät seuraansa. Hänellä on siihen kaikki valta taivaassa ja maan päällä. Uskossa häneen saamme matkakumppaniksi sovittajan, jolle voimme kertoa huolet ja vapautua synnin taakoista. Hänen kanssaan Isä Jumala vuodattaa sydämiimme rakkautensa ja luo meissä uutta. Pyhä Henki puolustaa pahan hyökkäyksiltä, ja johdattaa meitä palaamaan vääriltä teiltä takaisin parannukseen. Kaste, rukous ja seurakuntayhteys, sillä perinnöllä on suuri siunaus, joka ulottuu vuosisatojen päähän, ja jokaisella yksittäisellä ihmisellä perille-taivaan kotiin asti.
Tänään suvivirren sunnuntaina saamme kiittää niistä hyvistä perinnöistä, jotka kannattelevat, ja pitävät meitä kiinni Jumalan rakkaudessa. Yksi näistä on suvivirren laulaminen koulujen päätösjuhlissa. Käsittääkseni tapa on edeleen voimissaan.
Lausunkin vielä tähän loppuun sanat neljännestä säkeistöstä.
4. Oi Jeesus Kristus jalo
ja kirkas paisteemme,
sä sydäntemme valo,
ain asu luonamme.
Sun rakkautes liekki
sytytä rintaamme,
luo meihin uusi mieli,
pois poista murheemme.
Kommentit
Lähetä kommentti